Mon Ami – Putiikki, joka näki päivänvalon ystävänpäivänä 2017. Nimi Mon Ami tulee ranskankielestä ja tarkoittaa "ystäväni ". Liikkeen nimi syntyi istuessamme illallispöydässä Ravintola Kamussa ystäviemme kanssa. Mietimme yhdessä liikkeelle uutta nimeä, ehdolla oli monta nimeä kuten Kiwa, Flinga, Maja, Locus... mutta jotenkin ne eivät vain toimineet kaksikielisessä kaupungissa. Pyörittelimme siinä paikallisten yritysten nimiä, joku mainitsi Frendin ja silloin kaverimme oivalsivat – Kamu & Frendi jatkuu tietty ystävyysteemalla Kompis. Tästä lähti tie, joka johti lopulta nimeen MON AMI!
Nimeni on Arja Hankalahti ja olen syntynyt Kuopiossa, jossa olen myös oppini saksien pitoon saanut. Olen varmaankin perinyt vanhemmiltani vilkkaampaa verta, sillä olen ennättänyt olla alalla jo 39 vuotta, osa siitä kampaamokoulun opettajana. Asunut vuoden Ranskassa ja hurvitellut muutaman vuoden purjeveneellä maailmalla. Ja viimeisimmän neljän vuoden ajan ovat vaatteet, laukut ja ekotuotteet hiipineet mukaan kuvioihin.
Vintage- vaatenurkkaus olisi aivan ihana, mutta ei kai sitä kaikkea voi saada…. Haluan antaa Mon Amin asiakkaille ideoita, kuinka yhdistellä vaatteita - jo niitä kotona olevia ja putiikista löytyviä. Tai kuinka huivilla sekä koruilla voi muuttaa vaatteen ilmettä arkisesta juhlavaan.
Mitä muuta voit löytää Paraisilta: Kuten kerroin, että olen kaivoksen kupeessa, niin tietenkin toivon, että kaikki turistit käyvät kurkkaamassa meidän upeaa toiminnassa olevaa avolouhosta. Lisäksi kaupungistamme löytyy useita ihania sisustusliikkeitä, puhumattakaan kahviloista ja ravintoloista.
Tervetuloa Paraisille, Tervetuloa Mon Amiin